Case Päijät-Hämeen hyvinvointialue:

Esihenkilöiden verkkokurssi johtamisen tueksi

Asiakkaamme

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut, ja työllistää noin 7600 sote- ja pelastustoimen ammattilaista. 

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kunnianhimoisena tavoitteena on olla alan paras julkinen työpaikka. Merkittävänä ajankohtaisena haasteena ja tavoitteena on turvata pitkäjänteisesti henkilöstön riittävyys ja työkyky. 

Tammikuussa 2023 toimintansa aloittaneen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen henkilöstöohjelmassa on linjattu painopisteet ja suuntaviivat henkilöstön johtamiselle sekä osaamisen ja työntekijäkokemuksen kehittämiselle.

Yhtenä keskeisenä osa-alueena työkyvyn ja hyvinvoinnin johtamisessa on parantaa työntekijöiden työn, levon ja perhe-elämän tasapainoa. Tämä saavutetaan monipuolisten  työn ja muun elämän yhteensovittamista tukevien käytäntöjen lisäksi johtamiskulttuuria ja esihenkilöiden valmiuksia kehittämällä.

Lähtötilanne

Työn, levon ja perhe-elämän tasapainoa tukevan työkulttuurin ja ihmislähtöisen johtamistavan juurruttamiseksi käytäntöön kaivattiin valmennusta organisaation lähes 400:lle esihenkilölle. Esihenkilöiden rooli perheystävällisen arjen johtamisessa ja mahdollistamisessa on keskeinen.

Koska esihenkilöiden määrä on suuri, valmennus päätettiin Fambitionin suosituksesta toteuttaa joustavan ja kustannustehokkaan interaktiivisen verkkokurssin muodossa.

Ratkaisu

Fambition suunnitteli ja toteutti valmennuksen avaimet käteen -periaatteella alusta loppuun asti. Projektin ensimmäisessä vaiheessa haastattelimme eri yksiköissä ja tehtävissä toimivia esihenkilöitä perheystävällisyyden ja arjen johtamisen teemoista. Verkkovalmennuksen lopullinen sisältö ja muoto pohjautuvat näihin haastatteluihin. Näin varmistettiin, että kokonaisuus oli kohderyhmälle relevantti ja vaikuttava.

Kaikille esihenkilöille yhteisen, räätälöidyn valmennuksen kautta haluttiin lisätä esihenkilöiden vuorovaikutus- ja kohtaamisen taitoja, lisätä ymmärrystä erilaisista elämäntilanteista sekä tietoisuutta Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tarjoamista ratkaisuista. Esihenkilöt itse toivoivat erityisesti konkreettisia työkaluja ja käytännön esimerkkejä siitä, miten lähiesihenkilö voi ratkoa arjen johtamistilanteita työntekijälähtöisesti.

Kokemus ja palaute

Tavoitteeksi asetettiin, että ensimmäisessä vaiheessa vapaaehtoisen verkkovalmennuksen käy läpi 100 esihenkilöä. Tavoite saavutettiin määräajassa, ja palaute on ollut positiivista. Kurssin käyneistä esihenkilöistä 95% oli tyytyväisiä valmennuksen sisältöön ja 96% piti todennäköisenä, että pystyy viemään opittuja asioita käytäntöön omassa johtamistyössä.

Kurssin suorittaneiden esihenkilöiden palautteita

“Erittäin hyvä kooste ja interaktiivisuus sekä toteutus erinomaista. Henkilökohtaisesti kurssi auttoi kokeilemaan rohkeammin asioita esihenkilönä perheystävällisyyden näkökulmasta.”

“Kurssi ylitti odotukseni ja antoi varmuutta omaan työhön. Toivottavasti mahdollisimman moni esihenkilö suorittaa tämän kurssin.”

“Kurssimateriaali oli erinomaisesti rakennettu, todella antoisa verkkokurssi. Mukavaa vaihtelua sisällöissä, tekstiä, visuaalisuutta, teoriaa, käytäntöä.”

“Tärkeä, hyvin toteutettu, helposti saavutettavissa, sovellettavissa arkeen. Hyödynnetty mukavasti erilaista dialogia kouluttajien ja muiden kurssilaisten kesken.”