Tutkimusluettelo

 

Perheystävällisyyttä ja sen hyötyjä liiketoiminnalle on käsitelty lukuisissa eri tutkimuksissa.

Me Fambitionissa olemme käyneet läpi mittavan määrän lähteitä tietoa etsiessämme: mm. kirjoja, artikkeleita; Tilastokeskuksen, Kelan ja valtiovarainministeriön dataa; Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen sekä Työterveyslaitoksen oppeja; erilaisissa hankkeissa kertynyttä tietoa jne. Kokosimme arviomme mukaan tärkeimpiä ja mielenkiintoisimpia tiedonlähteitä tänne iloksenne.

 

Tiedoston nimiKustantaja / julkaisupaikkaKirjoittajatJulkaisuvuosiVaatii tunnukset/ maksullinen
Valtaosa parivuotiaiden isistä ei aio jäädä kotihoidon tuelleTHL2014
Työn ja muun elämän yhteensovittaminen rekrytointivaltiksiKunteko 20202016
Better Quality Of Work Life Is Worth A $7,600 Pay Cut For MillennialsFidelity2016
Perheyställinen työpaikka menestyy myös tulevaisuudessaOxford Research2015
Nordic Trends 2016Universum2016
Naisen ura jämähtää jo ensimmäisinä vuosina – miehet tekevät Suomessa 15 prosenttia pidempää päivää.Talouselämä2017
NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017Studentwork2017
Katsaus osittaisen hoitorahan käyttöön 2000-luvullaKelaAino-Maija Aalto2013
Korvamerkityt rahat kannustavat isiä vapailleKela: sosiaalivakuutus.fiAnita Haataja ja Miia Saarikallio-Torp2016
Laulu 573 566 perheestä. Lapsiperheet ja perhepolitiikka 2000-luvulla.KelaAnita Haataja, Ilpo Airio, Miia Saarikallio-Torp ja Maria Valaste2016
PALUU TYÖHÖN EI AINA ONNISTU KITKATTOMASTIEkonomiAnne Penttilä
Return on Investment of a Work–Family Intervention. Evidence From the Work, Family, and Health NetworkJournal of Occupational and Environmental Medicine. Volume 57(9), September 2015, s. 943–951.Barboca C. ym.2015
When Work–Family Benefits Are Not Enough: The Influence of Work–Family Culture on Benefit Utilization, Organizational Attachment, and Work–Family ConflictJournal of Vocational Behavior 54, s. 392–415Cynthia A. Thompson, Laura L. Beauvais ja Karen S. Lyness1999x
Peer Effects in Program Participation. American Economic Review 2014, 104(7): s. 2049–2074Dahl, G.B., Löken, K. V. & Mogstad, M2014
Work-related flow and energy at work and at home. A study on the role of daily recovery.Journal of Organizational Behavior, 33(2): s. 276-295.Demerouti, E., Bakker, A. B., Sonnetag, S. & Fullagar, C. J.2012
Fathers’ employment in a father-friendly welfare state: does fatherhood affect men’s working hours?Community, Work & Family, 12:4, s. 417–436Dommermuth, L. & Kitterød, R. H.2009x
Draivi : voiko sisäistä motivaatiota johtaa?TalentumFrank Martela, Karoliina Jarenko & Lauri Järvilehto2015x (Kirja)
Enrichment processes and gain spirals at work and at home: A 3‐year cross‐lagged panel studyJournal of Occupational and Organizational Psychology, 84(1): s. 8–30.Hakanen, J. J., Peetersm M. C. & Perhoniemi, R.x
Tekemätön työ maksaa miljardeja vuosittain. Tekemättömän työn vuosikatsaus 2014. (Työkykyjohtamisen benchmark-tutkimus 2014)TerveystaloHanna Puhakka2014
Työolojen muutokset 1977 - 2013TilastokeskusHanna Sutela & Anna-Maija Lehto2014
Causal impact of employee work perception on the bottom line of organizations.Perspectives on Psychological Science, 5(4): s. 378–389.Harter, J. K., Schmidt, F. L., Asplund,J. W., Killham, E. A. & Agrawal, S.2012x
Tasa-arvobarometri 2017Sosiaali- ja terveysministeriöHenna Attila, Marjut Pietiläinen, Miina Keski-Petäjä, Päivi Hokka ja Markku Nieminen2018
Isät säästävät hallitustakin enemmän perhe-etuuksistaSAK -blogiIlkka Kaukoranta2017
Work-Family CultureHandbook of Work-Family Integration, s. 331–351Jeanine K. Andreassi ja Cynthia A. Thompson2008
Mies, nainen ja sosiaaliturvaKela: sosiaalivakuutus.fiJohanna Hytönen2016
Doing Fatherhood: Understanding the Gendered. Use of Parental Leave in Finland.Fathering; Harriman Vol. 6, Iss. 2, (Spring 2008): s. 133–142, 144–148Johanna Lammi-Taskula2008x
Isät vapaalla. Ketkä pitävät isyys- ja vanhempainvapaata ja miksi?YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 68 (2003):3Johanna Lammi-Taskula2003
Äidit kotona ja työssä – perhevapaavalinnat, työtilanteet ja hoivaihanteet. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 79 (2014):5Johanna Närvi2014
Työpaikkojen asenteet ja käytännöt isien perhevapaiden esteinä?THL: Perhetutkimuksen päivät 2016 – Moninaiset perheetJohanna Närvi2016
Isä hoitaa – vai hoitaako?
Väestökyselyn ja haastattelujen tuloksia isienperhevapaiden käytöstä
THLJohanna Närvi2018
Perheystävällinen työpaikka. Perheen ja työelämän yhteensovittamisen parhaita käytäntöjä tanskalaisilta työpaikolta.VäestöliittoJuho-Matti Paavola2015
Male Breadwinning Revisited: How Specialisation, Gender Role Attitudes and Work Characteristics Affect Overwork and Underwork in EuropeSociology Vol 51, Issue 2, s. 339–356Kanji, S. & Samuel R2015
Etätyön ihanuus ja kurjuusKumina – KUMULA ry:n jäsenlehti 1/2017, s. 8–10.Kari Leppänen2017
Miten toimii tavoitteellisen työkykyjohtamisen työkalupakki?IlmarinenKati Huoponen2017
Mental health promotion and mental illness prevention: The economic case.Department of Health. February 28, 2013.Knapp, M., McDaid, D. & Parsonage, M.2011
Naiset liian pitkään kotona lapsia hoitamassa, syrjäytyvät työelämästä ­– EK vaatii päivähoitomaksujen alentamistaTurun SanomatLauri Nurmi2017
Kelan lapsiperhe-etuudet 2016Kelan tilastollinen vuosikirja 2016, s. 261–282Maini Tulokas, Anne Laakkonen & Marjut Rautiainen2017
Ruuhkavuosien ratkomisopas. Luovia ratkaisuja työyhteisöilleTietosanomaMaria Carlsson2016x (Kirja)
Palkansaajien sairauspoissaolot. Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työlotutkimuksestaTilastokeskusMarko Ylitalo2006
The life satisfaction of dual-earner mothers and fathers: Does flexible scheduling matter?Journal of Happiness Stud (2016) 17: 2365.Minnotte, K. L., Minnotte, M. C., & Thompson, K.2016x
Parenting Stress Among Low-Income and Working-Class Fathers: The Role of Employment.Journal of Family Issues, 37(11), s. 1535–1557Nomaguchi, K. & Johnson W.2016
Saarikko penää perheille joustoaTurun SanomatOssi Rajala2017
Work/family border theory: A new theory of work/family balanceHuman Relations vol. 53(6), s. 747–770Sue Campbell Clark2000x
Väitös: Työn ja perheen risti­riidat nostavat riskiä avioeroihin ja pitkiin sairauslomiinHelsingin SanomatSuvi Vihavainen2017x
Fathers at work: explaining the gaps between entitlement to leave policies and uptakeCommunity, Work & Family, 2018, s. 1-17Alison Koslowski & Gitit Kadar-Satat2018x
Perhebarometri 2018: 2020-luvun perhepolitiikkaaVäestöliitto ry, VäestöntutkimuslaitosOsmo Kontula2018
Isien osuus perhevapaista kasvanut vain vähänKelaKansaneläkelaitos Kela2018