Vieraskynä: ”Olisinpa tehnyt enemmän töitä, kun lapset olivat pieniä”

Otin töistä kymmenen kuukauden vapaan hoitaakseni lapsia. Tiesin, mihin ryhdyin, sillä olin vuosia sitten hoitanut esikoista kotona seitsemän kuukautta. Tällä kertaa tosin vastuullani oli jo kolme eri-ikäistä lasta, joten aivan samasta asiasta ei ollut kyse.

Työni kannalta ajoitus ei ollut paras mahdollinen. Mutta eihän se koskaan ole. Projekteja, joissa mukana oleminen on tärkeää, on aina.

Lapset kuitenkin ovat pieniä vain kerran. Projekteja tulee ja projekteja menee, ja niitä riittää aina eläkkeelle siirtymiseen asti. Ja siihen on vielä pitkä aika.

Olin ollut jo työelämässä ollessani aina tiiviisti mukana perhearjessa. Olin myös rajoittanut sekä ylitöitä että työmatkustamista, jotta niihin käytetty aika ei olisi perheeltä pois.

 

Työni kannalta ajoitus ei ollut paras mahdollinen. Mutta eihän se koskaan ole.

 

Siitä huolimatta koti-isänä oleminen antoi minulle täysin uuden mahdollisuuden syventää suhdettani kaikkiin lapsiini: yhteen alakoululaiseen, yhteen leikki-ikäiseen ja yhteen taaperoon.

Suomessa ei vielä ole kovin yleistä, että isä pitää pitkän vanhempain- tai hoitovapaan. Minä kuitenkin haluaisin rohkaista kaikkia isiä tähän. Lasten lapsuudessa mukana oleminen on ainutkertainen mahdollisuus. Suhde, jonka omien lasten kanssa luo, kestää läpi koko elämän.

Koti-isänä olon jälkeen olen motivoituneempi, tehokkaampi, sitoutuneempi ja minulla on enemmän luovia ideoita kuin koskaan ennen. Siis hankinta-, käyttöönotto-, palvelunhallinta- ja kehitysprojektit – täältä tullaan!

Huolimatta kaikista mielenkiintoisista asioista työrintamalla aion jatkossakin pitää kiinni siitä, että työn ja vapaa-ajan tasapaino säilyy ja perheelle löytyy aikaa. Jos minä johtajana en pysty johtamaan itseäni, omaa kalenteriani ja vapaa-aikaani, miten voin odottaa sitä muilta?

 

Jos johtajana en pysty johtamaan itseäni, miten voin odottaa sitä muilta?

 

Mietin myös, minkälaisen perinnön jättäisin omille lapsilleni siitä, mikä oikeasti elämässä on tärkeintä? Ihmisenä, vanhempana ja johtajana haluan omalla esimerkilläni näyttää, että perhe on tärkeä – että ihmiset ovat tärkeitä.

Uskallatko sinä tehdä samoin?

Otsikosta vielä sen verran, että ei, en ole koskaan kuullut kenenkään sanoneen ”olisinpa tehnyt enemmän töitä, kun lapseni olivat pieniä.”

 

Kirjoittaja Tomi Liimatainen on Helsingin kaupungin Head of Development and ICT, Financial Management. Tomi osallistui maaliskuussa Fambitionin “isätyöpajaan” otsikolla Samat vai erilaiset tarpeet. Työpaja oli osa Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hanketta.