Pidä kiinni työntekijästäsi

Meiltä on kysytty monesti sekä vapaalla että Fambitionin edustajina yhtä kysymystä: miksi meidän mielestämme perhevapaa on uralla kriittinen vaihe, johon haluamme vaikuttaa?

Halusimme tähän vastaukseksi faktaa, joten teimme taustayhteisöllemme, Mothers in Business MiB ry:n jäsenille toukokuussa kyselyn. Se paljasti, että samalle työnantajalle palaavista yli 84%  oli harkinnut työpaikan vaihtoa perhevapaan aikana*.

Aika moni, eikö vain?

Uuden työntekijän rekrytoiminen on kallista ja aikaa vievää, ja siksi työntekijä kannattaa sitouttaa paluuseen jo ennen pitkää taukoa töistä.

Työnantaja, muista siis ainakin nämä, kun työntekijäsi on jäämässä perhevapaalle:

 

  • 1. Kommunikoi aktiivisesti ja avoimesti. Älä oleta, vaan kysy. Muista lähtökeskustelu!
  • 2. Jos työntekijä haluaa, pidä hänet lähellä työyhteisöä myös perhevapaiden aikana.
  • 3. Mahdollista empaattinen ja joustava johtamistapa kouluttamalla esimiehiä.
  • 4. Pidä mahdollisena ja mahdollista myös perhevapaan jälkeinen uraloikka!
  • 5. Näytä muillekin, että pidät kiinni hyvästä työntekijästä elämäntilanteesta riippumatta.

 

Nämä vinkit muotoilimme Fambitionin ja MiBin järjestämän työpajan tulosten perusteella toukokuun alussa. “Uusi minä palaa töihin” -työpajassa saimme valtavan määrän arvokasta tietoutta omien alojensa huippuosaajilta.

Me puolestamme annoimme työpajassa osallistujille vinkkejä siihen, mikä on työntekijän osuus onnistuneessa töihinpaluussa. Tapahtuma oli osa Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön rahoittamaa FAM Akatemia -hanketta.

Kun työntekijä on sitten päättänyt palata tuttuun työpaikkaan, aletaan puhua hyvästä töihinpaluusta. Siihen kuuluvat mm. paluukeskustelu ja hyvä perehdytys, joista voit lukea lisää täältä.

Järjestämme kesän jälkeen HR-osaajille tarkoitetun maksuttoman työpajan, jossa pureudumme tulevaisuuden avainosaajien sitouttamiseen. Tervetuloa mukaan! Saat tiedon tapahtumasta seuraamalla Facebook-sivuamme tai ilmoittamalla kiinnostuksestasi täällä.

 

Kirjoittaja Riina Salmivalli on Fambitionin tiiminvetäjä, joka luotsaa monialaista tiimiämme suurella sydämellä ja rautaisella ammattitaidolla.

 

*Jäsenkyselymme Mothers in Business MiB ry:n Helsingin paikallisjaoston jäsenille tavoitti 222 vastaajaa toukokuussa 2017. Vastaajista 28:lla ei ollut työpaikkaa, mihin palata.

Kuva: Työpajan osallistujat ideoivat ratkaisuja, miten hyvää paluuta perhevapailta voi edesauttaa. Me muotoilimme ideoiden avainsanoista inspiroivan sanapilven.