Lupaava ura nousuun perhevapaan jälkeen

Töihinpaluu mietityttää, ja syystä: tiimissäsi on ehkä tapahtunut kaikenlaista, tai kenties jopa koko työyhteisösi on käynyt läpi ison muutoksen. Kun jäit perhevapaalle, urasi oli hyvässä vauhdissa. Paluu kiinnostaa, mutta toivoisit uudenlaisia – jopa haastavampia tehtäviä kuin ennen perhevapaata. Kuulostaako tutulta?

Mietit samoja ajatuksia kuin monet muutkin: miten löydän jälleen vanhan tutun työminäni ja kehitän uraani, kun pelkästään ulkoiluhousujen vaihtaminen palaverijakkuun tuntuu suurelta muutokselta? Miten käy toiveilleni haastavista tehtävistä työn ja perheen kanssa tasapainoillessa, jos jo kotona ollessa päivät tuntuvat täysiltä? Huh! Saisiko tähän jostakin sparrausta?

Nämä ovat juuri niitä kysymyksiä, joita pääset pohtimaan sekä työnantajasi edustajan että samassa tilanteessa olevien palaajien kanssa Fambitionin FAM Back -töihinpaluuohjelmassa.

 

Työnantajasikin arvostaa, kun osoitat olevasi motivoitunut palaamaan töihin, olet oma-aloitteinen sekä johdat omaa uraasi.

 

Kunnon perehdytys on aina tarpeen, mutta ohjelmamme avulla hyvin johdettu töihinpaluu on sekä sinun että työnantajasi etu. Työnantajasi saa paluuohjelman myötä motivoituneen palaajan lisäksi työkaluja perhevapaalta palaamisen johtamiseen.

Seuraava FAM Back alkaa Helsingissä 20.8.2018. Se sisältää viisi erilaista tapaamista, joiden aikana kuljetamme sinut ja esihenkilösi kohti sujuvaa paluutasi töihin. Mikäli olet palaamassa töihin loppuvuonna tauon jälkeen, nyt on oikea aika ilmoittautua.

Me uskomme ohjelmaamme ja olemme nähneet sen positiiviset vaikutukset sekä palaajiin että heidän työnantajiinsa. Siksi juuri nyt on hyvä aika pyytää esihenkilöltä tämä panostus sinun urakehitykseesi ja teidän yhteiseen tulevaisuuteenne. Työnantajasikin arvostaa, kun osoitat olevasi oma-aloitteinen ja motivoitunut palaamaan töihin sekä johdat omaa uraasi.

 

Kirjoittaja Linda Rautanen on yksi FAM Back -ohjelman vetäjistä, ratkaisukeskeinen valmentaja ja timanttinen HR-osaaja.

 

P.S. Jos mietit, miten vinkata työnantajallesi tästä, voit vaikkapa jakaa linkin FAM Back -palvelun omalle sivulle ja laittaa sähköpostin liitteeksi tämän pdf:n: FAM_back_2018_08